Suunnitelmat tulille

Tiedättekö, kuinka joskus ne unelmat ja suunnitelmat tulevaisuutta varten alkavat kumpuamaan aivan yllättäen. Luoden aivan uudenlaista motivaatiota työstää niitä keskeneräisiä tehtäviä.

Minulle kävi niin alle vuorokaudessa. Yön pimeinä tunteina päätin, että laitan vanhalle harkka ohjaajalle viestiä tarvittavista kelpoisuuksista ja tutkiskelisin kielikursseja. Niinhän minä sitten tein ja laitoinpa vielä viestiä toiseenkin kielikouluun heidän kurssejaan koskien. Vastausta tuli molemmilta suunnilta ja suunnitelmat alkoivat piirtyä tarkemmin.

Eli mitä kielikursseja ja mitkä kelpoisuudet nyt mietitytti? No englannin kielen kurssit ja englannin opettajan pätevyys. Tein viime kesänä harjoittelun Irlannissa eräässä kielikoulussa ja jo harkkaa tehdessä aloin pohtia mahdollisuutta työllistyä kyseiseen kouluun tulevaisuudessa. Ei välttämättä pysyvästi, ehkä vain ensi kesäksi, mutta työllistyä kuitenkin.

Tänään sain vahvistuksen, että tarvitsen jonkinlaisen ACELS (The Accreditation and Coordination of English Language Services) hyväksytyn TEFL (Teaching English as a Foreign Language) koulutuksen. Näillä näkymin itse tähtään CELT (Certificate in English Language Teaching) kurssille, sitä missä ja milloin on vielä vähän avoimena. Joudun kartoittamaan sitä, mitkä koulut järjestävät sitä itselleni optimaaliseen aikaan ja millaisia vaatimuksia näillä kouluilla on. Niin ja tietenkin, kuinka paljon kurssit maksavat. Tietääkseni kurssien hinnat tällä hetkellä huitelevat 800€-1000€

Ensimmäinen koulu, johon otin yhteyttä vaatii C1 -tasoista kielitaitoa, joka tietenkin pitää pystyä todistamaan jonkinlaisella todistuksella. Eli nyt on myös alettu ensimmäistä kertaa todella vilkuilemaan IELTS ja CAE -kokeita. Tarkoituksena olisi ensin tehdä yksi CAE -harjoituskoe ja katsoa mihin sillä pääsee. Kielikokeeseen tulisin todennäköisesti osallistumaan tammi-helmikuussa aikatauluista ja rahatilanteesta riippuen. Voin sanoa, että vaikka olen viimeiset seitsemän vuotta käyttänyt englantia enemmän tai vähemmän päivittäin, ja yleensä pikatesteistä tulee se C1 arvosana, niin kyllä tuo koitos jännittää. Kyllähän se tulee maksamaan niin koe itsessään kuin matkustaminen Helsinkiin. Toivottavaa olisi, että saisi tarpeeksi korkean pistemäärän ja pääsisi tavoitteeseen heti ensi yrittämällä.

Eli rahaa, rahaa ja vielä kerran rahaa tähän tavoitteeseen tulee todennäköisesti menemään. Vähintään se reilu tonni jo ihan kurssien ja kokeiden takia, mutta ei auta kuin alkaa säästämään. Mikä meikäläiseltä on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta jospa sitä saisi itseään motivoitua.

Muutenkin tällaisen unelman asettaminen ja "ääneen sanominen" hieman jännittää. Riittääkö motivaatio ja ennen kaikkea älli tämän kaiken saavuttamiseen. Osaanko olla tarpeeksi kurinalainen? Uskoa luo hitusen se, että löysin tavan järjestää omaa opiskelua ja työskentelyä niin, että se sopisi tällaiselle ei niin aamuihmiselle. 

Eli tässä sitä lähdetään unelmia kohti!
Jospa ensi vuonna tähän aikaan olisi englannin opettaja. 


Kommentit